Päivän talousuutinen oli, että EU-komission äskettäin julkistama ilmastopoliittinen esitys saattaa hidastaa Suomen talouskasvua 0.8 prosenttiyksiköllä vuodessa. Arvion on laatinut Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT.
Mistä on kyse? Komissio julkisti pari kuukautta sitten uuden ilmastopoliittisen esityksensä. Komission esityksen mukaan EU-maiden pitää supistaa hiilidioksidipäästöjään vuoteen 2030 40 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna. Uusiutuvan energian käytön pitää lisääntyä 27 prosenttia. Kumpikin luku on EU-tasolla, maakohtaisia tavoitteita ei ole asetettu. Pelottava kysymys kuuluukin, että tuleeko myöhemmin jonkinlainen maakohtainen taakanjakotavoite, niin kuin nykyisessä sopimuksessa on.
Tämä tavoite on rankka, jos sen kantaa vain EU-maat. Muu maailma on ehdottomasti saatava mukaan. Siksi onkin tärkeätä, että tätä esitystä ei vahvisteta missään Eurooppaneuvoston kokouksessa yksipuolisesti vain EU:ta koskevana ennen Pariisin ilmastokokousta vuonna 2015. Pariisin kokouksen tavoitteena on saada aikaan maailman laajuinen ilmastosopimus. Ellei sopimusta synny, ei EU:llakaan ole varaa komission esityksen mukaiseen EU:n yksipuoliseen sopimukseen tai direktiiviin. Euroopan kilpailukyky ei sitä kestä.
- Arto Ojala, VTM