Arto

Menestystarina

Saan kysymyksiä EU:sta enenevässä määrin. Vastailen niihin täällä blogissani. Tänään minulta kysyttiin, ”Onko EU:sta mitään hyötyä Suomelle?” Vastaan: EU on ollut menestystarina Suomelle.

Miksi näin? Siksi, että Suomi on aika syrjäinen, pienehkö maa. Osana EU:ta Suomi on osa maailman laajinta yhteismarkkina-aluetta. EU:n sisämarkkinat, 500 miljoonaa asukasta, on maailman suurin yhteismarkkina. Tavaroiden, palveluiden, ihmisten ja pääomien vapaa liikkuvuus on valtava mahdollisuus ja etu pienelle maalle. Suomi on täysin kyennyt hyödyntämään tämän edun, yli puolet Suomen viennistä menee EU-alueelle, vapaasti ilman tulleja tai muita kaupan esteitä. Kilpailukyky on ainoa ehto!

Ihmisten vapaan liikkuvuuden esteitä eivät nuoremmat sukupolvet enää edes muista, eivätkä edes tiedä.

Toki sisämarkkinoita on edelleen kehitettävä. Palveluiden kaupassa on edelleen esteitä, joita on poistettava. Julkiset hankinnat on tästä hyvä esimerkki.

Yhteinen kauppapolitiikka on meille suuri etu. Neuvoteltavana oleva vapaakauppasopimus USA:n kanssa on Suomelle hyvin tärkeä. Yksin tätä ei olisi koskaan saatu aikaan.

Talous- ja rahaliitto, ongelmistaan huolimatta, on Suomelle hyvin tärkeä. Se on tuonut mukanaan vakauden rahapolitiikkaan, alhaiset korot ja devalvaatioista vapaan valuuttapolitiikan. Tutkimus- ja innovaatiopolitiikka vahvistaa kotimaista tuotekehityspolitiikkaa ja kilpailukykyä. Opiskelijoiden mahdollisuudet vaihtoon EU-maiden välillä ovat olennaisesti parantuneet.

Eikä yhteisen ulkopolitiikan vahvistaminenkaan ole pahasta näinä Ukrainan kriisin epävakaina aikoina. Voimme ylpeästi ja rauhallisesti olla osa läntistä Eurooppaa, ilman suomettumisen leimaa.

Meppinä pyrin vahvistamaan kaikkia näitä sisämarkkinoiden peruskysymyksiä. Se on EU:n ydintä.