Sunnuntaina 27.4. vietämme jälleen kansallista veteraanipäivää. Silloin tulee kuluneeksi 69 vuotta vieraan valtion joukkojen poistumisesta maamme rajojen ulkopuolelle. Suomen osalta toinen maailmansota ja sen oma kansallinen jatkumomme Lapin sota saatiin päätökseen. Suomi ja pääkaupunkimme Helsinki säilyivät miehittämättöminä, itsenäisinä. Euroopan sotaakäyvien maiden pääkaupungeista tuohon saavutukseen kykenivät Helsingin lisäksi vain Lontoo ja Moskova.
Itsenäisyytemme ei säilynyt ilman raskaita uhrauksia. Sotavuosien aikana menetimme lähes 100 000 kansalaistamme kaatuneina ja pommitusten uhreina. Lisäksi sotaleskiä ja – orpoja on joukossamme vieläkin. Joukossamme on myös vielä sotiemme veteraaneja, vaikka heidän rivinsä harvenevatkin nopeaa. Nämä miehet ja naiset ovat hoitaneet velvollisuutensa kunnialla, ja nyt on meidän jälkipolvien aika kiittää heitä.
Raskaiden sotavuosien jälkeen alkoi rauhan aika, joka on jatkunut tähän saakka, ja jatkuu toivottavasti vielä pitkään. Veteraanimme aloittivat sodasta palattuaan jälleenrakentamisen, maksoivat sotakorvaukset ainoana maana koko maailmassa ja loivat pohjan sille hyvinvointiyhteiskunnalle josta me nuoremmat sukupolvet olemme saaneet nauttia.
Maanpuolustuksella on aina ollut tärkeä rooli suomalaisten mielissä. Itsenäisyytemme on meille ehdottoman tärkeää, ja aina puolustamisen arvoista. Itsenäisyytemme turvana meillä on asevelvollisuuteen perustuva armeija, jonka kannatus on niin ikään suuri suomalaisten keskuudessa. Puolustusvoimamme ovat nimensä mukaisesti puolustamassa maatamme, ja tähän heillä on siviilien vahva tuki.
Olemme parhaillaan historiamme pisimmän rauhan jakson äärellä. Suhteet ulkovaltoihin ovat hyvät, ja suomalaista sotilastaitoa arvostetaan maailmalla. Perusta tälle arvostukselle luotiin jo toisen maailmansodan päivinä, sitä on laajennettu YK-operaatioissa, ja parhaillaan olemme mukana myös sotilaallisissa kriisinhallintaoperaatioissa osana EU:ta. YK:n lisäksi Suomi on mukana kansainvälisessä kriisinhallinnassa EU:n valmiusjoukkojen kautta.
Maailman kriisipesäkkeet eivät ole kaukana Suomesta, kuten olemme saaneet huomata. Tästä syystä maanpuolustusta ja puolustuskykyämme sekä vaikutusmahdollisuuksiamme ja intressejämme kansainvälisessä kriisinhallinnassa tulisi arvioida entistä avoimemmin. Suomesta puuttuu riittävä, avoin ja perusteellinen puolustuspoliittinen keskustelu. Pitkä rauhan aika on tuudittanut meidät jopa vääränlaiseen turvallisuudentunteeseen. Pelkona on, että käy kuten talvisodan edellä. Tuolloin hankalassa taloustilanteessa 1930-luvulla puolustusmäärärahoja vähennettiin toistuvasti. Talvisodan syttyessä ei enää ollutkaan varusteita jaettavaksi rintamalle lähtijöille. Syntyi käsite ”malli Cajander”, millä viitattiin pääministeriin. Se sisälsi sotilaille jaettuina varusteina kiväärin, kokardin ja tuppivyön, onnekkaimmat saivat myös sotilashousut. Suojeluskuntalaisilla oli omat sarka-asunsa, mutta moni aloitti itsenäisyytemme puolustamisen siviilivaatteissaan keskellä talvipakkasia. Tässä mielessä historiasta pitäisi yhä pystyä oppimaan.
Veteraanipäivänä on hyvä pysähtyä miettimään niitä uhrauksia, joihin sotiemme sukupolvet joutuivat. Emme saa unohtaa historiaamme ja sen sankareita, vaan heitä pitää saada kunnioittaa ilman arvostelua. Tiedostavan 1960 -1970 – luvun tunnusmerkeiksi jäivät jälkipolville veteraanien pilkka ja heidän saavutustensa vähättely. Nuorempien ikäluokkien vilpitön arvostus on toivottavasti hieman lievittänyt takavuosikymmenten haavoja veteraanien mielissä.
Itsenäinen Suomi on meille kaikille tärkeä. Mukanaolomme Euroopan Unionissa mahdollistaa meille ajantasaisen yhteistoiminnan muiden valtioiden kanssa, osaamistamme tarvitaan jälleen. Meillä on aiempaa paremmat väylät saada ajatuksemme kuuluviin, ja suomalainen sotilasteollisuus ja ammattitaitoiset sotilaamme ovat kysyttyjä maailman kriisipesäkkeissä. Jäsenyys Euroopan Unionissa on parantanut itsenäisyyttämme, ja nyt olemme mukana päättämässä tärkeimmillä foorumeilla.
Maailma muuttuu ympärillämme, ja tämän päivän haasteet poikkeavat aiemmista, mutta yhteispelillä ja ”veljeä tai sisarta ei jätetä” – mentaliteetilla selvitään jatkossakin. Sen me olemme oppineet veteraaneiltamme, ja siitä haluamme esittää heille myös nöyrimmän kiitoksen.